tiistai 26. syyskuuta 2017

Arduinoa ja numeronäyttöjä

Heimoi!

Jäätiin viimeksi torstaihin eli jatketaan siitä.


Torstai 21.9

Sain Arduinon koodin toimimaan. Eli nyt on kivoja vilkkuvia LEDejä nappia painamalla. Siinä sitten menikin sitten koko aika, joten kolmas projekti jäi seuraavalle kerralle.


Tehtiin kanssa juotoksia, kokeiltiin juottaa mikroprosessori kiinni piirilevyyn. Sen on haastavaa, siinä kun on monta pientä jalkaa. Juotettiin myös transistoreja. Niiden kanssa saa olla varovainen kun taivuttelee jalkoja. Jalkaa ei saa taivuttaa heti tyvestä koska se voi vahingoittaa komponentin sisäosia.


Perjantai 22.9

Käytiin läpi asioita jotka on hyvä muistaa kun aloittaa rakennussarjan kasaamiseen. Ihan ekana tarkistetaan että kaikki osat löytyvät. Kun se on tehty, luetaan kokoamisohjeet. Hosuminen ei ole hyvästä, siten saa helposti aikaan virheitä. Lisäksi virheiden korjaamiseen menee todennäköisesti enemmän aikaa kun kokoamisohjeiden lukemiseen ja rauhassa tekemiseen. Juotin on tärkeää puhdistaa tarpeeksi usein, mä tykkään putsata sitä jokaisen juotoksen jälkeen. Puhdas juotin välittää lämpöä paremmin jolloin saa parempaa jälkeä aikaan. Kun komponentti on juotettu paikalleen, jalat kannattaa katkaista, työskentely vaikeutuu jos jalkoja ei katko tarpeeksi usein. Hankala juotella jos joka välissä sojottaa leikkaamaton jalka. Ohjeeseen kannattaa merkitä mitkä komponentit on jo juotettu paikalleen. Pysyy paremmin kärryillä siitä missä mennään. Ja luetaan ne ohjeet.


Maanantai 25.9

Ei ole paljoa kerrottavaa, missasin aamulla bussin ja pääsin koululle vasta illasta. Sikäli mitään suurta vahinkoa ei tapahtunut koska olisi ollut itsenäistä opiskelua. Eli käytännössä Arduinon kanssa säätämistä.


Tiistai 26.9

Uusi komponentti 7-segmenttinäyttö (eng. seven segment display). Eli sellainen digitaalinen numeronäyttö jolla saa yhden numeron aikaan väliltä 0-9. Seitsemän tulee siitä että numerot muodostetaan seitsemästä osasta. Oikeastaan osia on kyllä kahdeksan kun lasketaan alakulman piste mukaan. Sellaisessa on aika monta jalkaa, kymmenen. Ensin piti ottaa datalehti avuksi että tietää mikä jalka on mikäkin. Näytön sisällä on LEDejä, joten virta pitää kytkeä oikeinpäin.


Käytännössä kaksi jaloista ovat sellaisia joista virta menee sisään ja loput määräävät sen mikä osa palaa. Jokaiselle seitsemälle osalle on yksi jalka ja ja jäljelle jäävä kahdeksas on pistettä varten. Saatiin myös tehtäväksi laskea millainen vastus tarvitaan. Idea oli kytkeä näyttö 5V tasajännitelähteeseen. Datalehdestä piti etsiä, että minkä suuruisen virran näyttö kestää ja mitä määrää suositellaan. Näillä tiedoilla vastuksen voi laskea hyödyntämällä Ohmin lakia, eli U=R*I. Jännite on tässä tapauksessa 3,4V. Koska kyseessä on punainen LED, pitää kynnysjännite (1,6V) vähentää viidestä voltista, eli 5V-1,6V=3,4V. Vastusta ei tiedetä. Virta tiedetään, datalehden mukaan 20 milliampeeria ois aika jees. Milliampeerit pitää muuttaa perusyksikköön (tai muuttaa voltit millivolteiksi), jolloin saadaan 0,02A. Nyt voidaan laskea Ohmin lain mukaan 5V/0,02A=170. Eli tarvitaan vastus joka on 170 Ohmia.

Harjoittelin poraamaan reikiä piirilevyyn. Oli ihan hyvä että pääsi kokeilemaan, ei tarvitse porailla ekaa kertaa sitten rakennussarjan piirilevyyn. Ihan loppupuolella sain tutkittavaksi toisenlaisen näytön, sellaisen missä on pisteitä. En selitä tässä kummemmin, siitä on kuva.

Ja sitten niihin kuviin. Samat setit mitä yleensäkin, niiden kautta seuraavaan kertaan. Heihei!



Arduino siten että vihreä LED palaa.


Nyt on päästy pidemmälle, nappia painamalla vihreä sammuu ja punainen syttyy. 


Blogin eka video! Videolta ei kuulu muuta ääntä kuin taistamelua. Mutta siinä siis puoli minuuttia vilkkuvia LEDejä. Ensin palaa vihreä LED, mutta se sammuu napista jonka jälkeen punaiset alkavat vilkkua. 


7-segmenttinäyttö. Nimi ei ehkä soita kelloja mutta ulkonäkönsä puolesta on varmasti tutumpi kaveri.


Sama siten että näkyy valoa. Virta tulee punaista johtoa pitkin vastusten läpi näytön jalkaan 8. Vastuksia on kaksi, koska ei löytynyt yksittäistä sopivan kokoista. Vaihtamalla sinisen johdon paikkaa, saadaan eri kohta palamaan.


Kuten näkyy, sininen johto on eri paikassa ja tuo näytön keskiosa palaa.


Ja taas on vaihdettu johdon paikkaa, nyt on saatu valo pisteeseen.


Tässä on se erikoisempi pistemäärä. Hirveesti en osaa kertoa koska tutkiminen jäi aika pahasti kesken.


Ja toiselta puolelta, tässä on vielä enemmän jalkoja kuin edellisessä. 14, seitsemän per rivi. Ja noiden perusteella pitäisi sitten saada tietty piste palamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti